Saturday, 25 May 2013

Siivouspäivä

Tänään vietettiin Siivouspäivää. 
Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä. Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi.





Tein tutkimusmatkan Kallioon, jossa puistot olivat täyttyneet myyjistä ja ostajista.
Elokuussa aion varmasti mennä uudelleen ja varmaankin myös myymään, sillä tunnelma oli ihan mahtava!  Liikkeellä oli ihan kaikenikäisiä ja -näköisiä ihmisiä, aurinko paistoi ja musa soi. Myyjät chillaili nurtsilla ja söi pizzaa samalla kun kauppa kävi ja aika moni lähti onnellisena hymyillen kotiin uusien löytöjensä kanssa. Niin myös minä.

Toppi ja laukku, molemmat ihania ja sattuu sopimaan vielä yhteenkin. 

Pari söppänää hamosta! 

Ihan kun mulla ei olis shortseja mut hei NAHKAshortsit. Tai tekonahka, mut silti! 

 Biker-takkia olen etsiskellyt jo semi kauan ja tänään  se vihdoin löytyi! Siellä se roikkui puussa minua odottamassa, kun saavuin Torkkelinpuistoon.


Ja nyt kokista ja tortillaa. Nams!


Ainiin ja kiitos kaikille kivoille myyjille Karhupuistossa ja Torkkelinmäellä! Oli ilo asioida kanssanne!

Oliko joku teistä tänään mukana Siivouspäivässä?

xoxo Hennah


//Today was Siivouspäivä.
Siivouspäivä is a new day of celebration for friends of flea markets and recycling. The neatest festival of the year turns cities and neighborhoods into giant secondhand markets. Anyone can offer their secondhand items up for sale on the streets, yards and at home, as well as make the neighborhood’s best finds.
Weather was perfect and the atmosphere was very relaxed. I found many nice things, as you can see. :)

No comments:

Post a Comment

me loves comments